***
Alkuvuodesta sain pitkän aikaa työn alla olleen neulepuseron valmiiksi. Aloitin neuleen kesällä 2012 ja olen tehnyt sitä ajoittain eteenpäin. Loppuvuodesta 2013 pääsin hihoista vartaloon ja se valmistuikin suhteellisen nopeasti. Sitten loput helmaresorista ja icord-viimeistelyt jäivät roikkumaan. Kunnes sitten tuli sopiva hetki ja samaan vauhtiin tuli pääteltyä langanpäätkin.
Malli on Friika Mari Muinosen ja Suvi Simolan kirjasta Kaikki lähti lapasesta. Taisin ostaa kirjan alunperin ihan tätä mallia varten, mutta on siellä muutama muukin, jonka teen, kunhan ehdin :) Langan vaihdoin ohjeen mukaisesta Dropsin Alpacaan ja neule on tehty puikoilla nro 3,5 mm.

Edestäpäin neule on samannäköinen kuin takaakin, mutta malli ei ollut onnistuneen näköinen edestä otetuissa kuvissa :)

1 kommentti:
Kaunis.
Lähetä kommentti