maanantai 14. helmikuuta 2011

Uusi vuosi

Näin on uusi vuosi alkanut ja jo hyvässä vauhdissa. Vauhtia onkin riittänyt aikidon ja työnhaun parissa. Toiveenani on myös ollut, että täällä blogissakin alkaisi tapahtua säännöllisemmin. Viime kirjoituksesta kun on jo aikaa... Mutta ehkä tässä olisi sopiva hetki sille. Viime kirjoituksen jälkeen on tullut aloitettua kaikenlaista ja jotain saatu valmiiksikin. Joululahjoiksi valmistui muutama neule ja kauppakasseja koko perheelle.

Tammikuussa siivosin ja järjestin lankalaatikkoni. Tässä urakassa löytyi muovikassillinen keskeneräisiä töitä ja päätinkin epävirallisesti, että en aloita uusia töitä enkä osta uutta lankaa, ennen kuin nämä työt ovat valmistuneet tai tuomittu purettavaksi. Ihan päätös ei ole pitänyt. Tosin uusia aloitettuja töitä on vain yksi ja sekin on tilaustyö äidille. Ja uutta lankaa olen ostanut vain yksiin lapasiin ja nekin ovat ollet suunnitteilla jo pitkään, ohje vain oli hukassa eli ne voidaan laskea aloitettuihin :)

Pientä takapakkia suunnitelmaan toi se, että kipeytin kyynärpääni ja olen sen takia pitänyt kolmisen viikkoa taukoa neulomisessa. Eilen kokeilin kevyesti, miltä tuntuu ja onneksi tänään tuntuu ihan hyvältä. Joten alan hiljalleen palaamaan normaalitahtiin neulomisessa ja toivottavasti saan keskeneräisten pussia tyhjennettyä.


Tässä ystävänpäivän kunniaksi lumienkeleitä joululta!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos lumienkeleistä - ihania.