sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Lisää huiveja

Tässä valokuvia selaillessani olen huomannut, että useimmista vanhoista neuleistani ei ole olemassa kovin hyviä kuvia. Vähintään kuvat ovat epätarkkoja. Pahoittelen siis tämän ja tulevien arkistoneulepostausten kuvien laatua. Nyt ainakin näkee, mihin tuleviä töitä kuvatessa pitää keskittyä :)

Tässä kuitenkin muutamia huiveja lisää uusimmasta vanhimpaan esiteltynä. Ensimmäisenä äidille tänä vuonna lahjaksi tehty Zetor-huivi. Alunperin huivin piti olla syntymäpäivälahja alkuvuodesta, mutta valmistuminen viivästyi hieman ja äiti sai huivinsa äitienpäivänä. Hyvin se sopi siihenkin juhlaan. Huivi oli äidille ilmeisesti mieleinen ja on ollut lähinnä juhlakäytössä jo useastikin.

Alunperin tein itselleni Zetor-huivin mustasta Novitan Bambusta (julkaisukelpoisia kuvia ei ainakaan toistaiseksi ole) ja ajattelin, että malli voisi sopia äidille, entiselle maatilan tytölle. Kun äiti sitten esittelyn jälkeen piti mallista, saattoi neulominen alkaa. Aluksi aloitin huivin 3,5 mm puikoilla ja neuloin jo melko pitkällekin, mutta koko ajan epäilytti. Lopulta päätin purkaa ja aloittaa uudestaan 4 mm:n puikoilla. Kannatti ehdottomasti, näin kuvio aukesi kunnolla. Kokemus oli ensimmäinen tälle langalle ja uskon, että kun sopiva malli, aika ja inspiraatio kohtaavat, Merinosilkistä muotoutuu uusiakin huiveja.


 
Ohje: Zetor-huivi, Jatta
Lanka: Grignasco Merinosilk, 75 % merinovilla, 25 % silkki, 100 g = n. 1400 m, käsinpesu
Kulutus: n. 90 g, kaksinkertaisena
Puikot: 4 mm pyöröt

Äiti on saanut minulta toisenkin huivin. Jossain vaiheessa salomonin solmut olivat suuri hitti. Silloin kokeilin niitä, mutta en oikein tajunnut periaatetta. Olin myös joskus ostanut alennusmyynnistä muutaman kerän Kid Mohairia, mutta en ollut keksinyt, mitä niistä tekisin. Kerran sitten keriä pyöritellessäni päätin, etää nyt otan selvää salomonin solmuista. Ei se sitten loppujen lopuksi kovin vaikeaa ollutkaan. Kolmiohuivin ohjetta katselin muistaakseni useammastakin lähteestä, mutta loppujen lopuksi käytin omaa sovellustani. Ja oikein mukava huivi siitä tulikin. Aluperin tein huivin siis itselleni, nutta en sitten pystynytkään käyttämään sitä, sillä mohairin karvat kävivät henkeen. Samaa ongelmaa on ilmeiseti ollut äidilläkin, muttta lämmin huivi kuulemma on :)Tämä siis vuodelta 2008.


 
Ohje: Salomonin solmut, monesta paikasta, osin oma
Lanka: Novita Kid mohair, 80 % mohair, 20 % polyamidi, 50 g = 200 m
Kulutus: n. 150 g
Virkkuukoukku: 3 tai 3,5

Kiri-huivi oli Clapotiksen innoittama toinen englanninkielisestä ohjeesta neulomani neule. Tällä kertaa en enää suomentanut ohjetta vaan opettelin neulomaan englanniksi :) Huivia oli oikein mukava tehdä ja mallikuvion opin nopeasti ulkoa. Huivi syntyikin enimmäkseen luennoilla. Ensimmäinen kerta muuten, kun rohkaistuin luennoilla neulomaan. Sen jälkeen minulla onkin aina ollut neule mukana melkein joka paikassa :) Huivin myötä tutustuin myös ensimäistä kertaa Dropsin Alpaca-lankaan. Langasta tuli heti suosikkini ja se on sitä edelleenkin. Kiri on edelleen aktiivisessa käytössä ja edelleen hyvässä kunnossa. Pientä huopumista on tapahtunut kaulaa vasten olevassa kohdassa. mutta se ei haittaa mitään. Samasta langasta kaksinkertaisena tein huiville kaveriksi Rinsessa-pipon ja -lapaset. Niistä ei ole nyt kuvaa. Huivi on vuodelta 2006, pipo ja lapaset vuodelta 2007.


Ohje: Kiri, All Tangled Up, Polly Outhwaite
Lanka: Garnstudio DROPS Alpaca, 100 % alpakka, 50 g = n. 180 g, villapesu
Kulutus: n. 160 g
Puikot: 4 mm pyöröt 80 cm ja 100 cm

Huiveja taas tällä kertaa. Arkistoitavia neuleita riittänee vielä kahteen kolmeen postaukseen.

Ei kommentteja: