Viikonloppuna sain siis valmiiksi Aeolian shawlin. Maanantaina huivi pingottui ja on jo ollut käytössä. Työhuoneeni on varsin kylmä ja lämmin villahuivi kaulassa auttaa asiaa aika lailla. Huivista tuli mielestäni upea. Kuvassa värikin on aika lähellä oikeaa, todellisuudessa ehkä hieman lämpimämmän sävyinen sininen.
Aeolian shawl (shoulderette kokoisena), Knitty Spring 2009
Lanka: Ullcentrumin yksisäikeinen 100 % villalanka, 73 g
Puikot: 4 mm pyöröt 80 cm ja 100 cm
Olen neulonut muutamia kolmiohuiveja, mutta tässä kuvio oli monimutkaisin tähän mennessä. Mallineuleet vaihtelivat riittävästi, mihinkään ei ehtinyt kyllästyä. Oli mukava seurata, miten uudet kuviot muodostuivat ja jatkuivat edellisistä. Lisäksi langan värinvaihdot sopivat mallineuleisiin täydellisesti, erityisesti reunakuvio on suosikkini. Värinvaihdon näkee ylläolevasta kuvastakin, mutta tässä vielä lähempi kuva reunuksesta. Viimeiset nypyt ovat tummansinisellä ja reunus taas vaalealla. Väri riittikin sopivasti, sillä viimeisillä päättelysilmukoilla se alkoi taas muuttua tummempaan.
Huivia oli jännä neuloa. Olin laskeskellut, että langan pitäisi riittää, mutta puolesta välistä eteenpäin, loppuun asti suurinpiirtein joka toisella kerroksella olin varma, että totta kai lanka riittää ja joka toisella varma siitä, että lanka loppuu kesken. Ennen päättelykerrosta olin helpottunut, kun lankaa näytti olevan hyvin, mutta kyllä se päätellessä hupeni. Hyvin kuitenkin kävi, sillä lankaa jäi 12 g, varsin reilusti siis. Mutta ei siitä kovin montaa lisäkerrosta enää olisi tullut, jos olisi tarvinnut.Voinkin olla tyytyväinen arviointitaitoihini, tällä kertaa :)
4 kommenttia:
Kiva, sain olla ensimmäinen blogisi kommentoija! Ihanan huivin olet tehnyt.
Olen vasta blogien lukemisen tasolla enkä ole päässyt itse bloggaamiseen asti - pohjan tein ja jotain kirjoitinkin kesällä, mutta siihen se sitten jäikin. Jos haluat kurkata ja olla ensimmäinen, se löytyy täältä: http://luomisenlumoissa.blogspot.com/
Nätti huivi =) Olen itse myös ihan aloitteleva bloggaaja. Jonkun viikon verran olen tainnut pitää blogiani pystyssä =) Mukavaa, että on muitakin. Mukavan näköonen huivi!
Hei!
Mukava, että olet aloittanut omat sivut.
Huivi on kaunis luonnossakin.
Iloa ja menestystä neulomiseen ja uusille sivuille.
Hei! Upea Aeolian huivi. Tiedätkö, saisiko ohjeen jostain suomeksi? Kiitos jo etukäteen :)
Lähetä kommentti