torstai 14. tammikuuta 2010

Kiirettä pitää

Ylimääräistä aikaa ei ole viime aikoina paljon ollut. Päivät olen ollut töissä ja illat ja viikonloput ovat menneet lähinnä lopputyötä kirjoitellessa ja treeneissä. Satunnaisesti olen ehtinyt neulomaankin, mutta ihan lähiaikoina mitään tuskin valmistuu.



Näiden lisäksi olen yrittänyt ulkoilla joka päivä ainakin vähän, nyt kun pitkästä aikaa Tampereellakin on kunnon talvi. Viimeksi kun muistan, että lumessa olisi voinut kunnolla kahlata oli viisi vuotta sitten. Silloin lenkkeiltiin Elämänkumppanin kanssa hangessa ja jäillä. Sen jälkeen ei ole jäille juuri uskaltamut mennäkään. Ei tänäkään vuonna. Olen kyllä kokeillut, mutta sen verran on aina ollut vettä jäällä, etten ole pitemmälle viitsinyt lähteä. Näin siis ainakin lähijärvellämme.



Väleissä kuvia näiltä viime päivien ulkoilureissuilta. Olen yrittänyt kuvat mahdollisimman paljon nyt, kun on mahdollisuus ottaa oikeita talvikuvia. Tuntuu kuitenkin, ettei mitenkään saa ikuistettua sitä, minkä näkee. Linnut puussa ovat tilhiä. Yritin kuvat niitä myös pihlajanmarjoja syömässä, muuta en päässyt tarpeeksi lähelle :)


1 kommentti:

sisko kirjoitti...

Kiitos upeista kuvista. Sinun kirjoittamasi teksti on kaunista. Iloa ja voimia kaikkiin touhuihin.